ihmetystä (ja **tutusta)
Posted: Tue Oct 12, 2004 10:45 pm
Ensin tututuksen syy; jo kirjoitettu viesti hävisi jonnekkin
cyberavaruuteeen johtuen kirjoittajasta itsestään!! kirjoitan uuden..)
Ihmetys; luulin että kunnallisvaaliehdokkaaksi voi asettua täysi-ikäinen suomen kansalainen ja sen kunnan asukas jossa on kirjoilla. (viimeisestä voin olla väärässäkin..)
Äsken kun kävin katsomassa postia, huomasin laatikon pohjalla tulitikkuaskin jonka kyljissä tekstit; "Muistathan Topin numeron? 33 se
on?" laskin asiat yhteen ja kahteen ja olen varma että kyseessä on sama Kytöahon "kauhistus" jonka kuolan merkitsemäksi olen itsekin muutamaan otteeseen joutunut.
Tässä teoriaani tukevia tosiasioita eli fucktoja;
- Alle 1-vuotiaiden on pidettävä yhtä. Ex-Urho ei mahtunut mukaan paikalliseen muskariryhmään joten tuleva valtuutettu aikonee ajaa asiat niin että jokainen halukas(varsinkin valtuutetut kaverit
) mahtuu mukaan muskariin omassa kotipitäjässään.
-Viime rojaus oli Kusiksen numerotiedustelija-soittajan vaali-ilta. Vaikka Topi yrittikin esittää vastalauseita, iltaa jatkettiin ja hänet poistettiin salakavalasti väliajalla. Tästä suivaantuneena mies otti ja yritti polttaa koko lavan muutamaa päivää myöhemmin (tästä tulitikut vaalikampanjassaan, äänestäjiä ei saa huijata..) Voihan olla että ärtymys johtui myös jostain ohimennen kuullusta sivulauseesta..
On ihailtavaa ja hienoa että innostusta riittää ja on aktiivinen jo noin nuorella iällä, valtuustopaikka on taattu tuolla hymyllä! Jatka samaan malliin! :big.gif: Täältä saa ainakin muutaman äänen (korkean c:n ja käkätyksiäkin silloin tällöin..)
Jos vaalikiertue osuu tännepäin niin tarjoan kahvet ja tilanteenmukaan tuttelia sekaan