Page 1 of 1
Bergeletto
Posted: Sun Aug 27, 2006 9:15 am
by Markku
Niinhän siinä taas kävi, arvatkaapa missä. Galaksimme heikkotasoisin potkupallojoukkio meni ja hävisi pelin 5-1 vaikka oli hankittu laadukkaat pelipaidat tuoreine mainos sekä numeropainatuksineen, oli nappulakenkää ja säärisuojusta eikä vähäisempänä reilun puolentoista vuoden aktiivistä harjoittelua erilaisilla pelialustoilla ja vielä mennä häviämään vuoden tärkein peli, s.tana sentään että osaa syödä miestä. Tilanne on nyt sellainen että joukkion jäsenten on kuljettava mustissa suruasuissa ainakin puoli vuotta jos se jotain helpottaisi ja toivoa että joskus noustaisiin tuhkasta kuten se Etelä-Bulgarialaisen taruston mukainen Penix-lintu ammoisina aikoina teki. Hymyä ei tule kaisvoilla näkynään ja loppukin tukka kohta lienee revitty päästä pois, vaan mitäpä sitä tukallakaan kun ei edes rankkaria pysty torjumaan, vetihän sen sellainen pieni punapukuinen poika skandaalit jalassa. J-lauta että kyrsii ja kävinkin heittämässä haasteen ottelusta paikalliseen palvelukotiin vaan totesivat ukot vain pelaavansa laadukkaiden vastustajien kanssa ja nakkasivat haasteen esittäjän ovesta ulos. Sellaista näin lähes maailmanlopun jälkeisena aamuna.
Posted: Sun Aug 27, 2006 11:47 am
by mahtiainen
Autch!

Posted: Sun Aug 27, 2006 1:54 pm
by samiel
Heh, jos ei päivässä muuta hyvää ollut, niin kirjoitus ainakin

Mutta täytyy kyllä myöntää, että paremminkin olisi voinut mennä...........................................................................................................................................
Ja sen punapukuisen pojan sandaaleissa oli kyllä jotain outoa... Oli varmasti, ei muuten olisi voinut käydä näin. Mutta minkäs sille voi, kohteliaita kun ollaan, niin pakko on antaa vieraan voittaa. Se on tämän hyvän tapakasvatuksen kääntöpuolia se.
--
Addu
Posted: Sun Aug 27, 2006 11:41 pm
by maaria
Kuusankosken Kamarilaulajien puolesta haluan vielä kiittää eilisestä eli siis jalkapallopelistä ja saunasta! On sitten meidän vuoromme haastaa teidät seuraavan kerran - voinen lajista todeta, että se ei välttämättä ole jalkapallo. Liikuntajaoksemme pohtii tätä lajiasiaa lähitulevaisuudessa, joten ilmoittelemme sitten kun tarkentuu; vähintää sopivasti ennen ensi vuoden elokuuta, jolloin seuraava haasteellinen liikuntapäivä koittaa! Kamarilaulajat toivottaa kaikille iloista syksyä sekä: TERVETULOA kuoromme konsertteihin! Kamarilaulajat-joukkueen puolesta: joukkueen kapteeni; Taina-Maaria