Sen verran on viime peliin vielä kommentoitava, että tilanne on pysynyt entisellään, voittajan on edelleen helppo hymyillä. Meidän kohdalla sitten odotellaan sarjataulukkojen päivittymistä, se voi johtaa sitten tunteenpurkausten kohdalla mihin vaan.
Taas hymyilyttää voittajaa!!!!!!!!!!
Varmasti pisteet kotiin, vaikka cheerleaderpuoli ei vieläkään ollut järjestäytynyt. Pieni musta minuutti tuli kuten Brasiliallekin eilen Egyptiä vastaan, mutta liikoja vastuuttajaa nöyryyttämättä, siisti parin maalin voitto taas ex-ryn jaloille urheilijanuorukaisille. Oikeastaan Mummaa ei taideta enää voida ottaa mukaan, koska aiemmin sarjan pohjamudissa ajelehtineen joukkueen supermenestys tänä suvena saa uudet mahdolliset jäsenet näyttäytymään hieman nk. "glory-hunter"-valossa, emmekä toki soisi jaloja punaisia ja aulisforsselltyyppisiä värejä tunnustavaa toveriamme nähtävän sen kaltaisena pyrkyrinä.
Totuuden nimissä on sanottava että hieman liian usein eilisessä pelissä meillä oli viisi miestä vastustajan maalialueella hyökkäämässä, kun pallonmenetys tuli ja ainoastaan kaverin saamattomuus ylivoimahyökkäyksissään piti numerot pieninä. Mutta mestariaines voittaa huonollakin pelillä, se nähtiin taas.
tähän vielä pakollinen hymiö vaikken enää edes muista ketä ne häiritsi.
Perkules, etta on hankala loytaa pilkkuja aan paalle etta sai kirjauduttua sisaan tanne foorumille taalta Kreetalta. Lopulta copypastaamalla tuokin onnistui, vitsi mie oon pateva tietsikoitten kanssa, ei tullut turhaan rapellettya kuusnepaa pippelin ohessa pienena, vai hetkinen, eihan mulla ollut kuusnepaa.
Mutta, siis oikeasti tulin uljaalle potkupalloseurueellemme toivottamaan apinanraivoa taman illan matsiin, kun en loytanta kuusankoski-rethymnon valille sopivia lentoyhteyksia talle paivalle. Toivon myos loytavani voitollisen tuloksen taalta foorumilta jo tana iltana, nyt kun loysin taman yhteyden ja voin kayda tsekkaamassa sen.
Mie lahen jatkaan korkeanpaikan leiria, jotta olen sitten maanantaina ihan hirveessa tikissa.
:pukeright:
Pakkohan se on tulla hehkuttamaan, vaikka kukaan muu ei olekkaan vielä riemuun yhtynyt...
Joukkueemme taisteli urhoollisesti vain kahdella vaihtomiehellä 1-0 voittoon, joten Isomelankin loma voi jatkua hilpeissä merkeissä. Voittajan on edelleen helppo hymyillä.
Hienoa, tyylipuhdas voitto tehden 100 % enemman maaleja kuin vastustaja, kiitos tiedosta Sammyboy!!!! 0X Tiedon sain taalta luettua itseasiassa hyvinkin tuoreena, mutta kirjautumaan sivuille en ole paassyt taas pariin paivaan.
Jokatapauksessa kotimatka alkaa ihan kohta, jotta huomenillaksi ehtii Viitakumpuun ja ihan hirmuisessa vireessa paikallisella punaviinilla kyllastettyna (=doupattuna).
:naka:
Ei varmaankaan kellään ajantasaista tietoa miten meidän lohkon peleissä on eilen käynynnä, mutta vissi tosiasia on että ennen niitä pelejä johdettiin yhä lohkoa (toisin kuin erotuomarikerhon sivut näyttää, keskinäisellä ottelulla ollaan parempia kuin fckouvola). Ja ettei maanantain peliin tule liikaa yrittämistä eikä paineita niin nyt voi jo varmana sanoa että tuo peli voittamalla ollaan varmasti jatkossa. Etukäteistietona se, että ko. vastustajan rumasta pelityylistä on ainakin kaksi joukkuetta jo tehnyt valituksen erotuomarikerholle, joten voitaneen aika surutta jakaa itsekin tällejä silloin.
:naka:
Ilmestyn tod.näköisesti illalla paikalle cheerleaderiksi, mutta pelikuntoinen en ole ilman jotain ihmeellistä ihmeparantumista. Otan varmuudeksi paidan mukaan, jos sattuu olemaan miehiä niin vähän ettei muuten aloiteta peliä, saattaa selkä kestää kentällä seisoskelun.
Niin siinä kävi että hävittiin peli tänään, vastustaja oli parempi maalein 2-1.
Jatkoa ajatellen keskiviikon peli on ratkaiseva sillä muut sarjan joukkueen ovat pelanneet kaikki pelinsä, meillä on ottelu puitavat nallukat joukkuetta vastaan ja jos sarjataulukkoon on uskomista niin voimme nuo voittaa.
Ottelu oli tänään melkoisen tasaväkistä vääntöä vaan ei oikein maalipaikkoja auennut, vastustajan puolustus oli ajan tasalla ja katkoi kyllä hyökkäyksiä tehokkaasti. Kokonaisuutena joku 8.5 noin kouluarvosteluna.
Hienoa! Tai siis häviössähän ei ole mitään hienoa, mut lähtökohdat huomioonottaen tuloshan on tyydyttävä. Hyvin taisteltu (sanoo hän näkemättä ottelua)! Keskiviikon ottelukin jää minulta väliin, olen silloin taistelemassa Matti Virtasena Saukonkalliolla. Tulkaa muuten katsomaan Juoksuhaudantie, vapaita paikkoja vielä reilusti jäljellä!
Juon alkoholia vain sen verran että sosiaaliset esteet poistuvat. Kuten puhekyky ja tajunta.
Tulipa tehtyä kauden ensimmäinen maali ja heti voittomaali, v---u kun olis viel mennyt toiseen päähän...
Kauden ensimmäinen varoituskin tuli sitten samantein, ja sekin hieman ketuttaa, olis pitänyt potkasta sitä #¤#¤#¤a huomattavan paljon kovempaa. Pystyy molemmista sääristä laskemaan mustelmista montako nappia kaverilla oli kengänpohjissaan. Ei kyllä meikämandoliinilta löydy mitään ymmärrystä kaverin harjoittamalla tavalle tulla nappulat edellä jaloilla aina kun häviää juoksukilpailun pallosta ja ainahan tuo mokoma vielä hävisi ja vielä tälläiselle selkävammaiselle vanhalle raakille, sekös häntä varmaan v-----taisi jos tietäisi.
No aktiivinen kuntoutus on taas aloitettu joskos sitä keskiviikkona saisi rahjustettua kalkkiviivojen sisäpuolelle... :sad4: